Julkaistu sarjassa Óvodai neveles 1991/4
Seuraavia tehtäviä ei ole valittu mukaan ainoastaan sen periaatteeen mukaan, millä lapset leikkivät, vaan myös sen mukaan, millaisten ominaisuuksien perusteella lajittelu kulloinkin tehdään. Tehtäviä suoritettaessa otetaan huomioon lasten kehitystaso siten, että aluksi edetään vain heidän oman toimintansa mukaisilla vertailuilla. Myöhemmin mukaan voidaan ottaa myös muita näkökulmia. "Väärä" vastaus helpottaa aina oikean ominaisuuden tunnistamista ja korostamista. Vaikein tehtävä on aina sellainen, jossa lasten on tunnistettava toisen valinta ilman, että opettaja tai valinnan tehnyt lapsi kertoo, minkä periaatteen mukaan on valinnut esineitä lautaselle, hyllylle tai rasiaan. Tällaisessa tapauksessa lapsia voidaan kehoittaa jatkamaan yhteen kuuluvien tavaroiden tai henkilöiden valintaa yhteiseksi tunnistettujen tai sellaisiksi luultujen ominaisuuksien mukaan.
Annetaan lapsille jokin uusi esine. Uuteen esineeseen tutustuessaan lapset ottavat esineen jollakin tavalla käyttöön. Havaitut ja tärkeäksi todetut erot ilmaistaan siten, että joitakin esineitä käytetään eri tavalla kuin toisia.
Otetaan esimerkiksi pieniä muoviautoja: laatikossa on erivärisiä autoja ja lentokoneita. Lentokoneita on suorasiipisiä ja vinosiipisiä, autoja on suuria ja pieniä, kuorma-autoja ja henkilöautoja. Autoilla ajetaan lattialla, lentokoneilla leikitään ilmassa. Näin on jo ilman sanojakin tehty ensimmäinen valinta maassa ja ilmassa liikkuvien liikennevälineiden välillä.
Toisessa tapauksessa autot viedään värien mukaan neljälle eri parkkipaikalle, josta ne lähtevät matkaan. Muut eroavaisuudet ilmaistaan todennäköisesti vain sanoin.
Lajitteluun lapsia kannustavat esim. lasten itsensä keräämät tammenterhot tai kastanjat, syksyiset puunlehdet (lajittelu värin, muodon, kuvion, pinnan tasasisuuden tai epätasaisuuden mukaan.) Kotia leikittäessä vieraiden lähdettyä leikkiastiat tiskataan ja pannan hyllyille: lautaset, vadit ja ruokailuvälineet kukin omalle hyllylleen. Huonetta siivottaessa voi tarkkailla, mihin mikäkin esine kuuluu: mihin pannaan puhtaat paperit, sakset, kynät, liimaputkilot, missä istuvat nallet ja missä nuket jne. Kun lapsille annetaan eteen uusi korttipakka, he kertovat mielellään toisilleen, mitä kortissa on. Korttien katselu muuttuu tietoiseksi tarkkailuksi silloin, kun lapsi saa kortin, jota muistuttava kortti hänellä jo on ollut aiemmin. Esimerkiksi eläinperhekorteissa on korttipari, jossa toisessa on samasta eläinlajista poikanen, toisessa täysikasvanut eläin. Vanhan nallevaarin rinnalle kuuluu pieni nallekarhu, kukon rinnalle kananpoika. Pakan kaikille eläimille etsitään pari. Kunkin parin sisäisen yhteyden oivallusta ja sen ilmaisemista voidaan vielä odottaa. Tällaisen spontaanin toiminnan kannattaa antaa sujua omaa tahtiaan, siihen ei kannata vaikuttaa sanoin tai teoin. Leikin tietoinen tarkkailu sitä vastoin antaa opettajalle vinkkejä siitä, mitkä valintaperiaatteet osoittautuvat tärkeiksi ja lapsia kiinnostaviksi. Opettaja voi myös tehdä huomioita siitä, miten lapset kuvailevat vertailua. Näistä tiedoista on aina hyötyä ja niitä voi kehittää eteenpäin. Kaikki lapset eivät osallistu lajitteluun yhtä mielellään, on tärkeää, että opettaja kerää itselleen tietoja lasten leikkihalukkuudesta - näitä tietoja voi käyttää myöhemmin hyväksi.
Pöydälle kaadetaan 15-20 nappia. Pyydetään paikalle tulleita lapsia auttamaan lajittelussa. Lasten eteen pannaan pieniä kippoja ja leikin aluksi opettaja itse panee joitakin nappeja kippoihin sanomalla esim. "Punaiset pannaan tänne, keltaiset tänne, siniset tänne, tämä kuuluu tähän kippoon..." Lapset saavat jatkaa lajittelua. Kippoja tarvitaan yhtä monta kuin värejäkin. Jos lapset pitävät tehtävästä, annetaan heille lisää nappeja. Ensimmäisessä lajittelussa lapset eivät yleensä tee virheitä. Jos joku lapsista kuitenkin tekee virheen, on syytä heti tarkastaa, ettei kyseessä ole värisokeus. Yleensä kyseessä on pelkkä huomion laantumien tai jokin uusi ominaisuus voi kiinnittää lapsen huomiota paremmin kuin väri. Joskus lapset voivat myös jakaa nappeja automaattisesti yksi tähän, yksi tuohon -periaatteella ja tuolloin lapsi haluaa (ei luonnollisestikaan tietoisesti) jakaa napit tasan kaikkiin kippoihin.
Jos lapset pitävät leikistä (varsinkin vanhimmat lapset), päätetään samoilla napeilla jostain toisesta lajitteluperiaatteesta. Jos taas ensimmäinen lajittelu ei lapsia kiehtonut, leikkiä voidaan kokeilla muutaman päivän jälkeen jollain toisella periaatteella.
Toisen lajittelun periaate voi olla esim. napin tasaisuus, kuperuus tai koveruus. Jos lapset ovat oivaltaneet lajitteluperiaatteen, lajittelua voidaan myöhemmin yrittää jatkaa myös esim. silmät kiinni, pelkkään tuntoaistiin perustuen.
Nappikasassa on monia erilaisia ominaisuuksia. Napit lajitellaan muutaman yksinkertaisen, helposti havaittavissa olevan ominaisuuden periaatteella. Lapsille näytetään aluksi, mitkä napit kuuluvat lajittelun perusteella yhteen. Tämän tarkoituksena on, että lapset ymmärtävät selvästi tehtävän, jossa heidän on tarkkailtava esineitä. Lajitteluperiaatteita voivat olla esim. pyöreä - kulmikas - pitkänomainen - kukanmuotoinen, tasainen - rosoinen, reunallinen - reunaton, puu - muovi - metalli - nahka - kangas, pudotettaessa kopsahtava - kilahtava - tömähtävä, läpiommeltava - alhaalta ommeltava, nelireikäinen - kaksireikäinen - alhaalta ommeltava yksireikäinen jne.
Tiettyjen, sanoin määriteltyjen näkökulmien mukainen lajittelu voi olla osa useampaa isompaa leikkiä tai peliä. Tehtävä on hauska silloin, kun tietyin tavoin toisistaan poikkeavia tavaroita on suuri määrä. Esim. rasioita, kortteja, kuvia, lahjapaperia, putkiloita, kyniä, hedelmiä, kiviä, vaatteita jne. voidaan aina käyttää erilaisin periaattein tapahtuvaan lajitteluun.
Lasten spontaanin lajittelun tai annettujen periaatteiden mukaan tapahtuneen lajittelun jälkeen lapsia pyydetään sulkemaan silmänsä. Jokin esine (nappi jne.) siirretään kiposta toiseen. Kuka huomaa, mitä tapahtui? Yrittäkää keksiä, mitä olen muuttanut? Joka ensimmäisenä huomaa muutoksen, saa siirtää esineen takaisin omalle paikalleen.
Tällä hauskalla leikillä on merkitystä silloin, kun jonkin ominaisuuden muistaminen, määrittely tai oivaltaminen tuottaa jollekin lapselle vaikeuksia. Jos joku lapsista ei ole lainkaan päässyt mukaan lajitteluun, on usein epävarma tai tekee lajittelussa virheitä, tämä tarkoittaa sitä, että hänellä ei oikeastaan ole kiinnekohtaa annetuille ohjeille tai hän ei pysty oivaltamaan yhteen koottujen esineiden yhteisiä ominaisuuksia. Usein käy kuitenkin niin, että tällaisetkin lapset huomaavat muutokset, jolloin korjauksen mukanaan tuoma ahaa-elämys pitää tällaisetkin lapset pitkään mukana leikissä.
Opettaja aloittaa oikealle-vasemmalle -korttipelin jakamalla kortit pöydän keskellä olevan kepin molemmin puolin. Vasemmalle linnut ja perhoset, oikealle jänikset ja etanat. Muutaman kortin jälkeen lajitteluvuoro siirretään lapsille ilman, että lajitteluperiaatteet selitetään sanallisesti. Lapset osaavat jatkaa leikkiä, jos he ovat oivaltaneet pöydälle lajitelluissa eläimissä joitakin yhteisiä piirteitä. Lapset kertovat lajitteluperiaatteen hyvinkin nopeasti leikin kuluessa, mutta opettajan ei ole syytä sitä paljastaa. Lapset sanovat helposti vasenta puolta osoittaessaan, että näillä on siivet, nämä osaavat lentää, muut eivät. Hyvä muotoilu on myös se, jos lapset osaavat luetella: tällä puolella on lintuja ja perhosia, toisella puolella etanoita ja jäniksiä.
Leikkiä voidaan jatkaa uusien ominaisuuksien huomioonottamisella: kortit voidaan jakaa kahteen ryhmään esim. eläinten kulkusuunnan perusteella. Kouluissa käytettäviä loogisia paloja voidaan käyttää myös vanhempien lastentarhalaisten leikeissä. Näillä apuvälineillä voidaan luonnollisella tavalla lähestyä abstraktisempiakin käsitteitä. Jopa 4-5 -vuotiaiden lasten kanssa voidaan leikkiä muodon periaatteella tapahtuvaa tunnistamista tai lajittelua, reijällisyydelle tai koolle perustuvaa lajittelua.
Napit voidaan ottaa uudelleen käyttöön: lapsille annetaan ensin tehtäväksi lajittelu jo aiemmin tutuksi tuleen periaatteen mukaan. Kun tuttu tehtävä on suoritettu loppuun, lapsia pyydetään lajittelemaan napit jonkin täysin uuden lajitteluperiaatteen mukaan (esim. kiiltävät - mattapintaiset napi). Lapset osallistuvat leikkiin innolla, jos he saavat olla aloitteentekijöitä. Leikki on kaikkia, myös nuorempia kehittävä, yhtä kehittävä kuin se leikin versio, jossa lasten tulee selittää aikuisen valitsemat lajitteluperiaatteet. Tämän leikin avulla lajittelu tukee oman ajattelun ja oman vertailun tietoista ilmaisua. Lapset kykenevät sitä paremmin tietoiseen tarkkailuun ja oppimiseen, mitä useammanlaisia sarjoja on käytössä ja mitä monipuolisempia ominaisuuksia yhteen sarjaan on mahdollista sisällyttää.
Vanha tuttu logiikkaa kehittävä kysymys-vastaus -leikki soveltuu 4-6-vuotiaillekin. Edellä kuvatun lajitteluleikin sovellutuksena leikki esitellään lapsille siten, että ensin esineryhmä lajitellaan ja sitten siitä esitetään kysymyksiä.
Esimerkiksi oikealla-vasemmalla -leikkiin käytetyistä kahdesta samanlaisesta korttipakasta valitaan opettajan pakasta yksi kortti. Toisen korttipakan lapset saavat järjestää oman halunsa mukaisesti. Lapset voivat esim. jakaa omiin ryhmiinä jänikset, etanat, linnut ja perhoset. Lapset tekevät nyt kysymyksiä: Onko se jänis? Jos vastaus on kielteinen, he kääntävät kaikki jänikset kuvapuoli alaspäin, ne eivät enää jatkossa voi tulla kysymykseen. Jos vastaus on puoletaan myönteinen, käänetään kaikki muut kortit kuvapuoli alaspäin ja leikkiä jatketaan pelkillä jäniskorteilla. Jänikset voidaan nyt lajitela värin mukaan neljään eri kasaan ja esitetty kysymyskin koskee nyt jäniksen väriä. Kuvapuoli ylöspäin jää nyt vain ne jäniskortit, jotka ovat samanvärisiä kuin opettajan kortin jänis. Pelin lopussa pyritään löytämään kahdesta jäljelle jääneestä mahdollisesta kortista oikea.
Leikkiä voidaan leikkiä muillakin esineillä, kuvilla ja näin lapsille pikkuhiljaa selkiytyy se, mitä heidän ajattelussaan tapahtuu kysymysten ja vastausten aikana.
Edellinen artikkeli - Seuraava artikkeli