Yleensä kerätään iltapäivisin koulun loputtua n. klo 15 halukkaat lapset (ei sanota lahjakkaat) harrastamaan matematiikkaa. Muiden kanssa olo kehittää ja sekin on hyvä, että lapset viihtyvät. Kilpailuihin osallistumisesta lapset päättävät itse -- he lopettavat kun eivät pärjää kyllin hyvin. Lapsille annetaan tehtäviä, joiden metodit ovat ala-asteen. Tehtävät on ymmärrettävä hyvin, opettaja auttaa tässä. Lapset osoittavat leikkimällä ja esittämällä, että ovat ymmärtäneet tehtävän (esimerkiksi todennäköisyyslaskennassa takaisinpano tai ei, aritmetiikassa numeroiden vai lukujen summa). Myös muista kouluista voi tulla lapsia. Osallistuminen on vilkasta. Lahjakkaamilla lapsilla on samat aiheet kuin muilla, mutta muita vaikeampia tehtäviä ja aikaa ajatella. Heillä on kirjoja ja tehtäväkirjoja, kilpailutehtävät ilmestyvät vuosittain.
Matematiikkaleirejä pidetään yläasteen oppilaille, siellä on haasteellisia tehtäviä. Myös matematiikan opettajille on leiri, johon opettaja ja oppilaat osallistuvat. Aamupäivisin on oppitunteja, joihin myös opettajat osallistuvat, iltapäivällä oppilaat ovat vapaana, opettajille on luentoja, illalla opettajat keskustelevat ja oppilaat harrastavat jotain. Leirejä on myös 5-7 vuotiaille lapsille, 8-10 oppilasta opettajaa kohden. Kaikille unkarinkielisille 11-17 vuotiaille on leirejä, opettaja löytää sopivat oppilaat ja heidät kutsutaan leirille. Viime vuonna oli 2 leiriä. Näillä leireillä löytyvät lahjakkuudet. Oppilaat saavat tehtäviä, jotka he ratkaisevat kirjallisesti ja saavat palautteen. Yliopisto-opiskelijoita osallistuu harjoittelijoina leireille ilman korvausta. Koulutunneilla on tärkeää suhtautua lahjakkaisiin omalla tavalla. Alussa heille annetaan samoja tehtäviä kuin muille, mutta toiset pääsevät pidemmälle. Lopuksi annetaan eri tehtäviä erojen kasvaessa. Pidemmälle ehdittäessä annetaan eri tasoisia tehtäviä ja lapset on ryhmitelty istumaan tason mukaan.