Alkuopetuksessa matematiikan tunneilla ovat tärkeitä teemoja algebra (lukukäsite, laskutoimitukset, sanalliset tehtävät) ja geometria. Muita teemoja, joita yritetään liittää mukaan ovat logiikka, kombinatoriikka, todennäköisyyslaskenta, tilastollisen aineiston esittäminen, joukko-oppi, funktiot, lukujonot. Lapsetkaan eivät huomaa, että teema vaihtuu. Algebralla on suurin osuus. Ensimmäisellä ja toisella luokalla ovat tunteet myös mukana, opettaja voi intonaatiollaan ohjailla, esim. ''onko totta?''. Lapset eivät tällöin enää ole varmoja siitä, onko ratkaisu oikein ja tarkistavat sen. Virheet haetaan itse tai muut auttavat tai opettaja johdattelee. Vaikka vain yksi oppilas olisi eri mieltä, voi hän olla oikeassa ja opettajakin voi erehtyä. Vastaukset on siis perusteltava.
Geometrian osuus kasvaa 5. luokasta alkaen. Tilastollisen aineiston suhteen 1. ja 2. luokalla kerätään dataa ja kerrotaan, mitä taululla näkyy. 3. ja 4. luokalla voidaan käsitellä koko tunti aineiston tilastollista esittämistä. Tilastollisen aineiston esittäminen auttaa lapsia näkemään matematiikkaa ympäristössään. Matematiikka, todellisuus ja lasten kokemukset liittyvät yhteen.
Jo ensimmäisellä luokalla voidaan harjoitella aineiston keruuta ja esittämistä. Jokaisella -- myös opettajalla -- on taululle kiinnitettävä nappi, tytöillä punainen ja pojilla sininen. Taululle merkitään kuvalla erilaiset vaihtoehdot (esim. lempilelut: nalle, ...) ja jokainen käy kiinnittämässä nappinsa hänelle sopivan kuvan yläpuolelle. Opettaja kiinnittää omansa viimeiseksi. Näin muodostuu pylväskuvio, josta voidaan lukea esimerkiksi, montako tyttöä pitää eniten nallesta ja vertailla mahdollisia eroja tyttöjen ja poikien välillä sekä eri lelujen suosiota.