Artikkelit on julkaistu sarjassa Óvodai nevelés vuonna 1991.
Matemaattinen kasvatus
Aloitamme artikkelisarjan tarkoituksenamme auttaa matemaattista kasvatusta.
Kerromme leikeistä ja toimintatavoista, jotka voidaan sitoa matemaattisen
toimintaan, mutta niitä voidaan käyttää enemmänkin kuin viikoittaisen
puolituntisen verran riippuen lasten kiinnostuksesta ja tarpeesta.
Jotta vinkkiemme käyttäminen olisi helpompaa, etenemme suurinpiirtein
julkaistun suunnitelman mukaan, mutta emme erota jyrkästi temaattisesti
yhteenkuuluvia, toinen toiseensa liittyviä toimintamuotoja. Joukossa voi siis
olla sellaisia leikkejä, joita kannattaa ottaa esille, leikkiä ja kehitellä
myöhemmin (tai myös myöhemmin).
Jotkut artikkelisarjaan kerätyistä peleistä ja leikeistä on -
luonnollisesti - tuttuja. Ne ovat kuitenkin kasvatusjatkumon niin olennaisia
osia, että pidämme tärkeänä osoittaa niiden paikat työssämme.
Nyt julkaistavan aineiston on moneenkin kertaa, useassa eri muodossa
kokeillut zuglólainen matematiikan luova työyhteisö. Yhteisön jäsenet
laajensivat, värittivät ja rikastuttivat perusideoita työllään ja lasten
reaktioiden havainnoimisella. Kokoelma sisältää tällä tavoin täydennettyjä
toimintamuotoja; siksi pidämme työyhteisön kaikkia jäseniä työtovereinamme
luomistyössä. Työyhteisön johtaja oli Lill Jánosné ja hänen ensisijainen
avustajansa Zsuzsanna Kollár. Muut jäsenet olivat Faragó Ivánné, dr. Keszeli
Béláné, Kisvargáné Besze Ilona, Kónya Lajosné, Sztasák Mihályné, Emöke Varga,
Zöld Lajosné Tímár Györgyi.
Haluamme auttaa kirjoitetun toteuttamisessa siten, että olemme
nauhoittaneet jotkin toimintamuodoista videolle. Niitä on saatavina 14.
kaupunginosan Tibegö Utcan päiväkodista sekä 14. kaupunginosan Lengyel Utcan
päiväkodista.
Työmme edetessä kaikki lastentarhaopettajat pitivät mielessään seuraavat
periaatteet:
- Rakkaus lapsia kohtaan on tärkeintä heidän myös kehittymisensä kannalta,
mutta tuntematta heitä kunnolla emme pysty suunnittelemaan tietoisesti heidän
kehittämistään. Rakkaus on heille yhtä tärkeää kuin hengittäminen biologiselle
olemassa ololle - lasten hyvä tunteminen on välttämätöntä oikean "ravinnon"
valitsemiseksi.
- Matematiikan (tai jonkin muun oppiaineen) opettamisen sijaan tehtävämme on
kehittää lasta. Erityyppiset taidot ja toimintamuodot merkitsevät tärkeää
välinettä jo pelkästään kasvatus- ja kehittämistyölle.
- Matemaattisia (ja muita) taitoja on lähestyttävä luonnollisessa
ympäristössä.
Lapsia kiinnostaa todellisuus, heitä ei kiinnosta niinkään se, mihin
tieteenalaan heitä kiinnostava, mietityttävä asia kuuluu.
- Matemaattisten taitojen perusta on kokemukselliset tosiasiat,
ajattelutoiminnan perusta puolestaan on ulkoinen (liikkuva, manuaalinen)
toiminta. Selittämistä tuskin tarvitaan, mieluummin kaivataan hyviä
tilanteita, kysymyksiä ja ongelmia.
- Meidän täytyy osata matematiikkaa hyvin, lapsella on aikaa oppia.
- Meidän täytyy kuunnella lasta tarkkaavaisesti, yrittää ymmärtää hänen
ajatustaan silloinkin, kun hän ei ilmaise itseään selkeästi! Meidän täytyy
kiinnittää huomiota siihen, mitä hän tekee ja mitä näyttää. Meidän pitää olla
lapsen tovereita leikeissä, keskustelussa ja oppimisessa.
- Jos lapsi ei tiedä, mitä hän haluaisi sanoa tai tehdä, se ei haittaa.
Meidän tulee auttaa häntä vaikeuksien yli. Jos emme osaa, voimme siirtää ko.
toiminnan seuraavaan päivään.
- Ei ole olemassa puutetta välineistä. Mitä tahansa esine voi ottaa välineen
roolin!
- Lapsen erehtyminen on suuri lahja: ymmärrämme usein tästä, mikä ei ole
kohdallaan hänen päässään. Myöskään omissa virheissämme ei ole hävettävää:
meidän mallimme virheen myöntämisen ja korjaamisen suhteen helpottaa lasta
oman epäonnistumisensa kestämisessä.
Artikkelit
- C. Neményi Eszter ja Lill Jánosné:
Aistimista kehittävät leikit
(julkaistu sarjassa Óvodai nevelés 1991/3)
- C. Neményi Eszter ja Lill Jánosné:
Lajittelu
(julkaistu sarjassa Óvodai nevelés 1991/4)
- C. Neményi Eszter ja Lill Jánosné:
Määrien vertailu
(julkaistu sarjassa Óvodai nevelés 1991/5)
Solmun etusivu
21.7.2001