Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen haastattelu julkaistiin 6.6.1999 Hufvudstadsbladetissa.
Keltikangas-Järvinen korostaa, että yhteiskunnan tulisi kiinnittää huomiota koulutusjärjestelyjen suhteen tehtäviin valintoihin. Tutkimustuloksiin viitaten hän kyseenalaistaa suurelta osin sen, mitä pidetään lastentarhasta alkaen läpi koko kouluajan luonnollisena ja hyvänä nyky-yhteiskunnassa.
1970-luvulla lainattiin tiettyjä piirteitä itänaapureista ja luovutettiin lasten kasvatus yhteiskunnalle, asiantuntijoille. Nyt ei kukaan edes mieti, millaisia arvoja lastentarhoissa lapset oppivat. Alle kolmevuotias ei hyödy ryhmässä olosta, jossa toimiminen ei ole sama asia kuin toimia sosiaalisesti. Jotta pieni lapsi oppisi toimimaan sosiaalisesti, on hänen ensin kehityttyvä yksilönä. Laumassa opitaan vain viidakon lait, ellei ole suuri joukko aikuisia ohjaamassa.
Sen sijaan myöhemmin, murrosiässä, lapsi tarvitsee vahvan ryhmän ympärilleen. Silloin hänelle kuitenkin annetaan luokaton lukio! Valitsemamme ratkaisut ovat aivan vääriä ja tämä tietenkin vaikuttaa myöhemmin.
Keltikangas-Järvinen korostaa, ettei hän tarkoita, että äitien olisi palattava kotiin hoittamaan lapsia. Hän puhuu erilaisesta päivähoitojärjestelmästä, jonka ei suinkaan tarvitse tulla kalliimmaksi kuin nykyinen.
Tutkimusten mukaan ujot lapset, joiden annetaan olla rauhassa ja kehittyä omaa vauhtiaan tulevat paremmin stressiä sietäviksi kuin alusta alkaen hyvin aktiiviset lapset. Työelämästä Keltikangas-Järvinen sanoo, että nykyisin on tultu äärimmäiseen pisteeseen työelämän hallitsevan aseman suhteen ihmisen elämässä.
Keltikangas-Järvinen ihmettelee myös, miksi ei kysytä, kuka oikein tarvitsee väkivaltaviihdettä. Jos ihmisen annetaan olla aivan niinkuin hän haluaa, vähenee ero ihmisen ja eläimen välillä. Kaikki etiikka, kulttuuri, sivistys on kovan työn tulosta. Ihminen ei ole luonnostaan kultivoitunut, vaan hän on oppinut nauttimaan näistä. Miksi emme voisi ponnistella kohti jotain korkeampaa ja parempaa, kysyy Keltikangas-Järvinen silläkin uhalla, että hänet leimattaisiin naiviksi tai moralistiksi. Hänen mielestään on kuitenkin ilahduttavia merkkejä näkyvissä. Tietty yksilön vastuu on tullut esiin, terve järki ja tavallinen jokapäiväinen elämä on noussut arvoon. On mahdollista, että ihmiset alkavat jälleen ottaa ohjat käsiinsä oman elämänsä suhteen.
Marjatta Näätänen
dosentti
HY matematiikan laitos
marjatta.naatanen@helsinki.fi