Eduskuntavaalit ovat ohi, ja uudet kansanedustajat ovat juuri aloittaneet työnsä. Pikaisen verkkosurffailun perusteella näyttää siltä, ettei yhtään matemaatikkoa tullut valituksi; liekö ollut edes ehdolla? On luonnollista, että useilla edustajilla on jonkinlainen hallinnollinen koulutus, mutta esimerkiksi opettajiin verrattuna silmiinpistävän suuri on myös lääkärien, sairaanhoitajien tai maanviljelijöiden osuus. Toisaalta hekään eivät ole voineet estää omien alojensa nykyistä ahdinkoa, joten saattaa olla, ettei opettajienkaan sana paljon painaisi koulutuspolitiikasta päätettäessä.
Insinöörien lisäksi löysin yhteyksiä matematiikkaan ainoastaan kahden edustajan kohdalla: yhden isä on matematiikan professori, ja eräs toinen kuulemma tutustui tulevaan mieheensä pinnatessaan lukion matematiikan tunnilta. Nämä ansiot eivät valitettavasti vielä riitä, jos tarvitaan todellista asiantuntemusta kouluja koskevissa asioissa.
Eräissä maissa matemaatikkojen päätöksentekotaitoa kohtaan näyttää kuitenkin löytyvän luottamusta. Esimerkiksi Romanian senaatin ja Israelin knessetin jäseninä on leipätyönsä yliopiston opettajina ja tutkijoina tehneet matematiikan professorit, ja Uzbekistanissa jopa opetusministeri on matemaatikko.
Entisissä itäblokin maissa luotetaan ilmeisesti juuri niihin matemaatikoihin, jotka olivat neuvostoaikana niin paljon matematiikan tutkimisesta kiinnostuneita, etteivät ehtineet pilaamaan mainettaan politiikan parissa. Toisaalta on hyvä muistaa, etteivät suinkaan kaikki matemaatikot jääneet yhteiskunnallisissa asioissa vain sivustakatsojiksi; itäisessä naapurissammekin tunnetuimmat vastarannankiisket olivat Andrei Saharov, ydinfyysikko, ja Aleksander Sol\v zenitsyn, matematiikanopettaja.
Vaikka länsimaisella demokratialla on Suomessa vähän pidempi historia kuin yllä mainituissa maissa, en usko asioiden olevan Suomen kouluissa niin hyvin, ettei (matematiikan)opettajia tarvittaisi myös poliittisessa päätöksenteossa.
Pekka Alestalo
[email protected]