Selvitys yhdeksän suomalaisen yliopiston Internetin käytöstä.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että verkkoa käytetään lähinnä sähköpostiin ja omaan ammattiin liittyvän tiedon hakemiseen (esim. tietopankit). Lisäksi verkkoa käytetään yleisemmän tiedon hakemiseen (esim. aikataulut, tapahtumatiedot) ja vapaa-aikaan liittyviin sähköposteihin. Uutisten ja tapahtumien seurantaa, satunnaista surffailua ja viihdepalveluja käytetään ilmoitusten mukaan hyvin vähän. Sähköpostia lukuun ottamatta on viestintä hyvin passiivista, erilaisia uutisryhmiä ja postituslistoja käytetään valtaosin vain passiivisena vastaanottajana. Sähköistä kauppaa ei käydä vielä paljoa.
Verkon ongelmia olivat hitaasti latautuvat www-sivut, verkossa oleva informaatio oli vastaajien valtaosan mielestä epäluotettavaa (63%), selain- ja muut verkko-ohjelmat vaikeakäyttöisiä (49%), informaatio huonosti löytyvää (54%), huonosti organisoitua (70%), huonolaatuista (60%). Verkosta löydetyn ohjelman tai tiedoston imurointi oli vastaajien valtaosan (67%) mielestä liian hidasta.
Eräs vastaaja kirjoitti: "Sisältö kaoottinen, paljon väärää tietoa, potentiaalia ei ole käytetty hyödyksi ja nyt jo merkkejä verkon kuihtumisesta kaupankäynnin välineeksi." Sähköpostia sen sijaan kehuttiin: "Sähköposti on taivaallinen, ilman sitä olisi vaikeata tulla työssä toimeen."
Yliopistolainen 10/1998 haastatteli käsityötieteen vs. professori Jussi T. Koskea, joka toi esiin informaatiotulvan ongelmia:
"Tuloskilpailu on osasyy infoähkyyn. Niin yliopistot, laitokset kuin tutkijatkin kierrättävät ja kansittavat tietoa, koska siitä palkitaan. Ajattelun kehittymisen kanssa tällä ei ole paljoakaan tekemistä... Liika vuorovaikutus saattaa tuottaa liiallista samanmielisyyttä... Liika yhtenäiskulttuuri tappaa luovuuden. Meidän olisi siedettävä erilaisuutta, hyvinkin outoja ajatuksia ja ihmisiä, jotta luovuus pääsisi kukoistamaan... Tietotulvan hyötyjä on se, että parhaimmassa tapauksessa ihmiset oppivat hakemaan ja muokkaamaan tietoa hyvinkin itsenäisesti, koska valmiita tietopaketteja on yhä harvemmassa. Huonompi vaihtoehto on, että ihmiset uupuvat ja lamaantuvat tulvan edessä. Tällöin tulee helposti luovuttua oman näkemyksen hakemisesta ja tyydyttyä jonkun toisen tarjoamaan ratkaisuun.
- Välillä tuntuu, että teknologiaan on vain sopeuduttu. Olen puhunut Mount Everest-ilmiöstä eli siitä ajatuksesta, että vuorelle kiivetään, koska vuori on olemassa... Helposti tekniikka, esimerkiksi sähköposti, lisää vielä entisestään erilaisen hallinnollisen vuorovaikutuksen syntyä, vaikka tavoitehan olisi sen saaminen minimiin...
- Luovuus ja uudet innovaatiot harvoin jos koskaan kypsyvät kaaoksessa. Tästä niin sanotusta naiivista luovuuskäsityksestä olisikin jo aika luopua. Monet tutkimukset osoittavat, että luovuus kypsyy turvallisessa ja hallitussa ympäristössä, jossa ihmiset tuntevat hallitsevansa elämäänsä...
- Helposti käy niin, että ylikansalliset mielipidevaikuttajat, kuten EU tai Microsoft piilovaikuttavat vaikkapa opetusminsteriön tai yliopistojen strategioihin tai painotuksiin. Kaikki ovat esimerkiksi yht´äkkiä liikuttavan yksimielisiä siitä, että Suomi on ajettava voimalla tietoyhteiskunnaksi. Periaatteessa kyllä ollaan sitä mieltä, että tämäntyyppisten päätösten pitäisi perustua 'parhaaseen mahdolliseen' tutkittuun tietoon, mutta käytännössä huomataan, että tutkijat, joko rahoituksen toivossa tai muista syistä, muotoilevat tutkimusasetelmiaan ulkoa annettujen linjausten mukaisesti... Ehkä olen idealisti, mutta haaveilen paluusta eräänlaiseen sivistysyliopistoon, jossa etsitään todellista tietoa eikä ajauduta informaatiotulvan vietävänä."
Otsikolla
"Tämän vuosisadan ensimmäinen puolisko oli vallankumousten, sotien ja vastustuksen aikaa, sadistista aikaa, jos niin voi sanoa. Nyt, vuosisadan lopulla, olemme joutumassa masokistisen alistumisen aikaan... Laajemmassa mielessä nykyinen Länsi ja sitä tavalla tai toisella matkiva muu maailma ovat vallankumouksellisia tarrautuessaan ekologis-teknologisiin kokeiluihin, joiden seurauksia on ennakolta vaikea nähdä. On mahdollista, että ne ovat tuhoavia, kuten Neuvostoliiton tyyppinen kommunistinen kokeilu. Tämän päivän läntinen maailma muistuttaa sotaa edeltävää Neuvostoliittoa, jossa hullun industrialisaation alttarille uhrattiin sekä talonpojat että maanviljelys. Lännessä luonto ja meidän elinympäristömme uhrataan tuotannon kasvulle ja tekniselle kehitykselle. Ero on siinä, että kun Neuvostoliitto joutui oman maatalousfiaskonsa jälkeen tuomaan viljaa Amerikasta, tulevaisuuden maailma ei voi tuoda mistään tuhoutumatonta luontoa, puhdasta vettä tai ilmaa tai viljavaa maata... Bioteknologia ja kemia uudistavat maanviljelyksen ja ruoka-aineteollisuuden, infoteknologia luo uuden informaatioympäristön, turismi tuo tähän asti syrjäisinä pysyneisiin paikkoihin miljoonia vieraita. Tekniikan uudistumisesta on tullut päämäärä sinänsä, ja sen vauhti vain kiihtyy... Kaikki nämä uudistukset tapahtuvat ilman, että niiden vaikutusta ihmiseen ja luontoon ehdittäisiin perusteellisesti tutkia. Uudistukset ovat enemmän uskon kuin järjen asia, ihmisen äly on valjastettu palvelemaan edistysuskoa ja teknologista vallankumousta. Tämä teknologinen vallankumous ei myöskään suosi kriittistä ajattelua, se vaatii meiltä alistumista ja kuuliaisuutta aivan kuin neuvostojärjestelmä. Kuten neuvostoideologia, väittää nykyinen globaali-ideologia, että hallitsevalle järjestelmälle ei ole vaihtoehtoa: länsimaistyyppinen markkinatalous on ainoa ajateltavissa oleva yhteiskuntajärjestys, luonnon intensiivinen riisto ja muuttaminen ainoa ajateltavissa oleva tulevaisuus..."
Nimimerkki Isä ja opettaja kirjoittaa Opettaja 41/98-lehdessä otsikolla
Saman Opettaja-lehden uutisissa kerrotaan, että teollisuus on huolestunut matemaattisesta osaamisesta: Esimerkiksi ympäristöhaasteisiin vastaaminen edellyttää matemaattis-luonnontieteellistä osaamista. Teollisuus kokee uhkansa vallalla olevan kielteisen suhtautumisen lisääntymisen teknologiaa kohtaan. Tämä vähentää alalle suuntautuvien määrää. Uhkana koetaan myös miesten ja naisten perinteisten uravalintojen jatkuminen. Teollisuus toivoisi naisten hakeutuvan entistä runsaammin matemaattis-luonnontieteellisille aloille.
Opettaja 39/1998-lehdessä Jorma Vänni analysoi erityisesti matematiikan ja luonnontieteiden alhaisen tason syitä. Vänni viittaa seuraaviin asioihin: Ongelmaa yritetään hoitaa vaikuttamalla sen oireisiin, ongelma osattiin ennustaa jo lähes 15 vuotta sitten, suurten koulu-uudistusten haavoja ja arpia ei haluta repiä rikki, vuoden 1985 tuntijakomallissa ainejärjestöt ja OAJ olivat keskenään erimielisiä; voimaan tullut malli oli matematiikan ja luonnontieteiden osalta katastrofi. Tasokurssit poistettiin ja samalla vähennettiin oppitunteja niissä aineissa, joiden tason laskusta nyt ollaan huolissaan. Tilalle silloinen opetusministeri Kaarina Suonio lupasi tietotekniikkaa. Tämä, sinänsä perustaitoihin kuuluva asia, ei riitä korvaamaan menetettyä itse oppiaineen antamaa oppilaan matemaattisen tai luonnontieteellisen tajunnan ja tietorakenteen tukea. Opetussuunnitelmien tultua yhä enemmän koulukohtaisiksi on mukaan tullut samalla yhä enemmän opettajien ja johtajien arvo-, arvostus- tai mielipidevallasta riippuvia ratkaisuja, eikä tätä valtaa haluta murtaa. Tasa-arvokäsitteen kummallinen ymmärtäminen (tasa-arvoa on se, että kaikki läpäisevät peruskoulun samassa ajassa ja samoilla tavoitteilla) aiheuttaa ongelmia, myös kasvatuksen ja opetuksen tarkoituksista ja painotuksista esiintyy aatteellisia eroja. Opettajia ei voida syyllistää tässä asiassa, jossa on enemmän oireita kuin syitä tai syiden tunnustajia, päättää Vänni kirjoituksensa.
Koonnut Marjatta Näätänen
matematiikan laitos
Helsingin yliopisto