Lehdistökeskustelua

Koulujen matematiikan opetus huolestuttaa

Uutislehti 100 kertoo 12.1.1998 professori Olli Martion Matematiikan päivillä 9.1.1998 pitämästä esitelmästä otsikolla
"Professori perää opettajien tason nostamista. Matematiikan opetus vailla oivalluksen iloa."
Lehti kertoo:
"Martio toivoo, että koulujen matematiikan opetus uskottaisiin jo ala-asteelta asti aineenopettajien huoleksi. Luokanopettajat voisivat opettaa matematiikkaa esimerkiksi kahden ensimmäisen vuoden ajan, mutta sitäkin varten heidän omaa matematiikan osaamisen tasoaan olisi parannettava, arvioi Martio."
Martio toteaa, että korkeakouluopetuksen ongelmana on, että opiskelijoiden taso vaihtelee yhä jyrkemmin. Lehti jatkaa Martion esitelmän referointia:
"Kouluopetuksen puutteet näkyvät korkeakouluun tulijoiden taidoissa, joiden heikkenemistä matemaatikot ovat jo pitkään murehtineet... Suomalaisen koulun vaatimustason pehmentyminen ja viihtyvyyden tavoittelu on hänen mielestään osasyy matematiikan heikentyvään hallintaan. Lukiolaisten patistamiseksi hän esittää, että matematiikka tulisi ylioppilaskirjoituksissa pakolliseksi aineeksi, mutta myös hylätyllä kokeella pääsisi ylioppilaaksi... Opettajien tason parantamisen ja pakollisten ylioppilaskirjoitusten ohella hän toivoo matematiikan oppituntien lisäämistä, oppimäärien huolellista arviointia sekä kriittistä keskustelua niin opittavista asioista kuin oppimateriaaleistakin. Lisäksi hän toivoo, että tiheiden uudistusten kanssa sinnittelevät opettajat saisivat työrauhan omien opetusmenetelmiensä kehittämiseen."

Tietokoneiden käytön ongelmista ja varustelukierteestä

Tekniikan alojen foorumin seminaarin osanottajat olivat huolissaan useista matematiikan opetukseen liittyvistä asioista. Opettaja-lehdessä 47/97 Matti Rutonen kertoo seminaarista:
"Professori Eino Tunkelon mielestä matematiikan kieli on jäänyt lapsipuolen asemaan. Hän valitti sitä, että tietokoneiden kieli on syrjäyttänyt matematiikan. -Tietokoneiden kielessä hypätään pintavirtaan ennen kuin suurin osa lapsista edes tietää, mitä matematiikan kieli on. Tunkelo sanoi suhtautuvansa epäilevästi tietokonepohjaisen opetuksen lisäämiseen kouluissa. -Tietokonehankintoihin käytetään kouluissa kaikkiaan noin 700 miljoonaa markkaa...
Yliopisto-lehdessä 1/98 tekniikan lisensiaatti Juha Haataja, joka toimii sovellutusasiantuntijana CSC-Tieteellinen laskenta Oy:ssä, kirjoittaa otsikolla "Varustelukierteen pauloissa"
"Tietotekniikkaa riivaa varustelukierre, joka tuntuu pakottavan uuden tietokoneen hankintaan noin kahden vuoden välein. Jättiyritysten mainosbudjetit vetoavat kilpailuviettiin, varsinkin ennen joulusesonkia. Myös atk-lehdet haluavat myydä uusia ja yhä uusia koneita. Tilanne on pahin ohjelmistomarkkinoilla. Ohjelmistoista tulee koko ajan uusia, mutta yhteensopimattomia ja virheellisiä versioita... Kotitietokoneen hankinnassa varustelukierteen vielä ymmärtää, sillä itse kunkin omista rahoistahan on kyse... Työpaikalla varustelukierrettä on vaikeampi ymmärtää. Ainakaan sellaista, jossa aina otetaan käyttöön ensimmäisten joukossa ohjelmiston uusin versio tai tietokonevalmistajan uusin malli. Se aika mikä kuluu uusien piirteiden opetteluun ja ongelmien ratkomiseen on suoraan pois tuottavasta työstä... Miksi käyttäjät eivät aktiivisemmin painosta tietokoneita ja ohjelmistoja tuottavia yrityksiä? Miksi tietotekniikan aiheuttamista ongelmista kirjoitetaan niin vähän? Ehkä vaikeudet kärsitään mieluummin hiljaa kuin myönnetään omat ongelmat? Vanhoillakin välineillä selviää."
päättää Juha Haataja kirjoituksensa ja kertoo käyttävänsä vuodelta 1991 peräisin olevaa konetta tarpeisiinsa Internetin selailua myöten.

Internet- ja koneinnostusta seuratessa ei todellakaan voi välttyä ihmettelyltä; miten maassa, jota nousukaudellakin rahoitetaan velalla ja jonka suurin ongelma on työttömyys, voi olla helpompaa saada ostettua vero- ja velkarahoilla kalliita koneita kuin palkattua tarpeeksi suorittavan tason työvoimaa, kuten esim. opettajia. Kaiken lisäksi on epäilyjä siitä, miten paljon kalliiden koneiden mahdollisuuksia lopultakaan tarvitaan tai osataan hyödyntää eri tahoilla.

Millaista kasvatusta koulumme antavat?

Opettaja-lehdessä 47/97 kertoo Raita Leppänen Tapakasvatuksen opetussuunnitelmasta:
"Koulun tapakasvatus ei ole tätimäistä so-so-sormella heristämistä eikä erilaisia temppuja tai korulauseita. Se on huomaavaisuuden harjoittelua oikeissa jokapäiväisissä tilanteissa, joskus lystiä leikkiä, juhlavaakin, kun järjestetään koulun tilaisuuksia ja tapahtumia. Sitä tehdään koko ajan oppitunneilla, välitunneilla, ruokailun yhteydessä, TET-viikoilla, opintoretkillä jne."
Kuulostaa kauniilta, mutta olisiko syytä käsittää tapakasvatus vähän laajemmin? Matematiikan opettajille tuttua on kalliiden koneiden rikkominen ja ohjelmistojen tahallinen muuttelu niin, etteivät muut voisi käyttää konetta. Eräässä koulussa oli oppilas tahallaan tuhonnut tovereidensa parin kuukauden ryhmätyön, jota oli tehty tietokoneella. Eikö huomaavaisuutta ole jättää toisten työ rauhaan ja pitää yhteinen laite ja yhteiset tilat sellaisessa kunnossa, että muutkin voivat käyttää niitä? Eikö kasvatukseen tulisi kuulua myös ei-toivottavan käytöksen seuraukset ja korvaus yhteisen tai toisten omaisuuden rikkomisesta? Mikäli virheistä vaietaan, annetaan samalla palaute, että tällainen käytös hyväksytään. Miten käyttäytyvät myöhemmin nuoret, jotka ovat koulussa oppineet, että verorahoilla ostettua omaisuutta saa rikkoa ja tuhria ilman seurauksia? Opettajia ei tule syyllistää näistä ongelmista, nehän ovat heijastusta yhteiskunnan vaikeista ongelmista, jotka näkyvät koulussa ja kaatuvat opettajien harteille. Opettajille tulisi antaa tukea sekä mahdollisuudet tilanteen hallintaan, mutta myös muiden piirien tulisi kantaa oma vastuunsa, aina maata johtavista henkilöistä alkaen. Heidän antamansa esimerkkihän säteilee tiedoitusvälineiden avulla koko maan henkiseen ilmapiiriin. Esimerkki on paras opetus! Sananlasku "mitä isot edellä, sitä pienet perässä" pitää edelleen paikkansa, kun puhutaan tapakasvatuksesta.

Otsikolla "Luokaton lukio jättää heitteille" kirjoittaa Matilda Pohjala Helsingin Sanomien Mielipide-sivulla 16.1.1998

"Mutta mitä me olemme opettamassa keskenkasvuisille nuorillemme? Sitäkö, että elämä on valintamyymälä? Sitäkö, että elämässä on mahdollisuus noudattaa vain omia mielihalujaan? Sitäkö, että voi valita työtoverinsa? Sitäkö, että työnteon vastuuta voi lykätä? Sitäkö, että työnteon voi korvata harrastuksilla?"


Marjatta Näätänen
Helsingin yliopisto

Solmu 3/1997-1998