Pääkirjoitus

Kun nykyään puhutaan tehokkuudesta ja tuloksellisuudesta, käsitellään tietenkin vanhaa teemaa uusin termein. Vanhastaan ihmisiä kannustettiin korostamalla ahkeruutta; asennekasvatuksen pohjana oli ajatus, että tehty työ lopulta osoittautuu vaivan arvoiseksi. Koulutuksen kannalta merkittävin ero uuden ja vanhan linjan välillä tuntuu olevan kohderyhmän vaihtuminen, ennenhän haluttiin kannustaa erityisesti oppilaita, mutta nykyään opettajia uutteruuteen. Samalla järjestelmään uhkaa pujahtaa valheellisia piirteitä, sillä tuloksellisuutta arvioidaan lähinnä määrällisin termein, vaikka koulutuksen edistyminen näkyy nimenomaan laadullisesti, oppivathan esimerkiksi nykyiset opiskelijat yliopistossa paljon pidemmälle edennyttä matematiikkaa kuin opiskelijat sata vuotta sitten.

Pelkonani on, että pyrittäessä parantamaan matematiikan opetusta unohdetaan oppilaiden motivoiminen työntekoon. Oppimisen tulee olla mukavaa, ja nykytekniikka tarjoaa mahdollisuuden matematiikan näyttävään havainnollistamiseen, mutta suurimman ilon tästä tieteiden kuningattaresta saa irti älyllisen oivalluksen kautta. Matemaattiset elämykset ovat sitä hienompia, mitä vaikeampia asioita ymmärtää, ja tämä edellyttää välillä puurtamistakin. Kun asioita pohtiessa ei jatkuvasti juutu lähtökuoppiin, pohdiskelu alkaa tuntua miellyttävältä. Tieteenharjoittajille miettiminen on jo todellista älyllistä huumetta. Parhaimmillaan nykyinen tietotekniikka saattaa pystyä välittämään jotain tästä ilosta muillekin.

Länsimaisen kulttuurin dynaamisuus selittyy sillä, että kulttuuriimme liittyy tietty määrä seikkailunhalua: halu tutkia tuntematonta ja nähdä vaivaa, jotta saavutettaisiin jotakin uutta ja seuraavalla kerralla selvittäisiin helpommalla. Säilyttäkäämme nämä arvot!

Kerkko Luosto

Kerkko.Luosto@Helsinki.FI


Solmu 2/1997-1998