Kun luokkakaverini aikoinaan valitsivat opiskelupaikkojansa, taustalla häämöttivät paljolti hyötynäkökohdat: opiskelujen piti johtaa hyvin palkattuun ja mielekkääseen ammattiin, kun taas opiskeltaessa saavutetyt tiedot ja taidot olivat sivuseikka. Oma valintani sen sijaan perustui matematiikkaa kohtaan tuntemaani kiinnostukseen. Yritin toki perustella kummasteleville luokkatovereilleni valintani hyödyllisyyttä, mutta perustelujen löytäminen oli vaikeata ja omalta kannaltani toisarvoista. Olin 13-vuotiaana päättänyt perehtyä matematiikkaan niin kauan, kuin se minua innostaisi. Tämä periaatepäätös on ohjannut ratkaisujani tähän päivään saakka, kaikista julkisen vallan ja yliopiston tiedepoliittisista sekoiluista huolimatta.
Paljon myöhemmin, luultavasti vasta jatko-opiskelijana, minulle valkeni kiinnostukseen perustuvan valinnan hyvät puolet hyötynäkökohtiin perustuvaan verrattuna. Minkä tahansa tieteenalan taloudellisen ja yhteiskunnallisen merkityksen arvioiminen on vaikeata, mutta matematiikan kohdalla hyötymekanismin selvittäminen on erityisen hankalaa. Usein soveltamisketju on ainakin kaksiportainen: matematiikkaa käytetään menetelmätieteenä esim. jossakin luonnontieteessä, jolla sitten on sovelluksia. Kun lisäksi matematiikka jakautuu lukuisiin eri aloihin, jotka ovat eri suhteessa sukulaistieteisiin, soveltamisketju on niin monimutkainen, että sitä voisi tutkia kokopäiväisesti. Tuntuu siis mielekkäämmältä tutkia matematiikkaa kuin kuluttaa aikaansa sen murehtimiseen, miten sitä voi hyödyntää.
Muisteloni liittyvät toisaalta edellisessä Solmun numerossa olleeseen kokoelmaan kirjoituksia "Mitä hyötyä matematiikasta?", toisaalta Pasi Erosen tässä numerossa olevaan vastaukseen "Miksi matematiikkaa opiskellaan?", jossa Eronen puolustaa matematiikan yleissivistävyyttä. Uskon, että hän osuu pohdinnoissaan oikeaan ja että itse asiassa matematiikan merkitykselle tehdään vääryyttä, kun sitä mitataan vain tieteen suorien sovellusten kautta. Matemaattinen osaaminen on suuressa määrin lukutaidon kaltainen asia. Hyötynäkökulmasta tämän voi tulkita niin, että esim. toimiva rahajärjestelmä vaatii tavallisilta ihmisiltä peruslaskutoimitusten osaamista ja jokin vaativampi asia, kuten optiokauppa, periaatteessa stokastiikan ja differentiaaliyhtälöjen hallitsemista. Mutta siinä, missä suomalaiset lukutaidossaan ovat edenneet kaunokirjallisuuden ymmärtämiseen saakka, he matematiikassa rämpivät tavaamisen tasolla, peruslaskutoimituksissa.
Kerkko Luosto