Pääkirjoitus

Tämänkertainen Solmu on edellistä selvästi paksumpi ja mielestäni myös monipuolisempi. Tehtävien ja proosamuotoisten artikkelien lisäksi lehdessä on parikin kirjoitusta suoraan matematiikasta: monitahokkaita ja verkkoja. Stephen Hawkingin kirja Ajan lyhyt historia teki kuuluisaksi väittämän, että jokainen kaava puolittaa kirjan lukijakunnan. Aika vaikea lähtökohta matematiikan tunneille, etten sanoisi! Joka tapauksessa olemme osoittaneet huomattavaa kansalaisrohkeutta pyrkiessämme levittämään matemaattista materiaalia.

Uuden lehden ongelmana on aina tunnetuksi tuleminen. Solmua on levitetty kaikkiin Suomen lukioihin, mutta palautteen vähäisyydestä päätellen operaation menestys on ollut korkeintaan tyydyttävä. Toimittajakunta uskaltaa siis vielä toivoa saavansa enemmän kommentteja Solmun sisällöstä. Huomattakoon, että Solmu ei ole kaupallinen lehti, vaan sitä saa kopioida vapaasti omaan käyttöön ja opetustarkoituksiin yms. (Kaupallinen käyttö ei ole toki luvallista.) Solmun saatavuutta tietoliikenneverkon kautta pyritään helpottamaan tarjoamalla Solmun TeX- ja PostScript-versiot suoraan imuroitaviksi. Lehden toivotaan leviävän tällä tavoin ystäväpiireissä.

Kerkko Luosto


Solmu 2/1996-1997
Viimeksi muutettu: 11. toukokuuta 1997 klo 13:23:43