PDF

Otsikkokuva

Pääkirjoitus

Suhteellisuudentaju on tyypillinen inhimillinen ominaisuus: suurin osa meistä kuvittelee sitä omaavansa ainakin siihen saakka, kunnes ryhdymme vertailemaan käsityksiämme muiden kanssa. Pelkkä mielipiteistä kinasteleminen ei yleensä johda mihinkään, vaan pidemmän päälle olisi kummankin osapuolen tuotava mukaan myös asiatietoja.

Numeroihin perustuvat tosiasiat ovat ainakin periaatteessa kaikkein yksinkertaisimpia. Vaikka esimerkiksi työttömien lukumäärästä ei olla täysin yksimielisiä, ongelmana eivät tietenkään ole yhteenlaskuun liittyvät ongelmat vaan se, mitä työttömällä oikeastaan tarkoitetaan. Valitettavasti numerotietoja mainittaessa ei useinkaan kiinnitetä tarpeeksi huomiota siihen, millä perusteilla luvut on saatu, ja ennen kaikkea, miksi perusteluina esitetään juuri näitä lukuja. Jälkimmäiseen kysymykseen törmää esimerkiksi jokainen, joka - omasta kannastaan riippumatta - yrittää seurata ydinvoimasta käynnissä olevaa keskustelua.

Kirjassaan Numerotaidottomuus John Allen Paulos tuo esille myös suhteellisuudentajuun liittyviä esimerkkejä. Seuraavassa muutamia numerotietoja, jotka ovat tulleet itselleni mieleen.

Esimerkkeihin liittyvien numeroiden oikeellisuuden voi jokainen itsekin tarkistaa, mutten väitä, että aiheisiin pitäisi suhtautua niin suoraviivaisesti kuin numerotiedot näyttäisivät viittaavan. Sen sijaan epäilen, että esimerkkien valinta todistaa vain kirjoittajan huonosta suhteellisuudentajusta.

Pekka Alestalo


Solmu 2/2001
2001-05-15